About academic competition and network effects

It’s extremely hard for a small research team to compete against huge labs. It’s a question of network effects; the huge labs have the critical mass of funding, collaborators, momentum, and publication pull to attract the best talent, whether the brightest PhD students or the best post-docs. The rest are left with the “scraps”. Seems cold to say so, but academia is just like any other environment: many have PhDs but only a few select are able to publish in the top venues, year after year. And those people are more and more centralized to the top institutions. For a research institution, the choice is pretty clear: either focus on building a critical mass of talent (i.e., big enough teams with big enough funding) or face institutional decline. #research #strategy #competition #talent

Research on Persona Analytics

This year (2021), we have managed to publish two research papers that I consider important milestones in persona analytics research. They are listed below.

Jung, S., Salminen, J., & Jansen, B. J. (2021). Persona Analytics: Implementing Mouse-tracking for an Interactive Persona System. Extended Abstracts of ACM Human Factors in Computing Systems – CHI EA ’21. https://doi.org/10.1145/3411763.3451773

Jung, S.-G., Salminen, J., & Jansen, B. J. (2021). Implementing Eye-Tracking for Persona Analytics. ETRA ’21 Adjunct: ACM Symposium on Eye Tracking Research and Applications, 1–4. https://doi.org/10.1145/3450341.3458765

Algorithms that describe a researcher’s mind

Algorithms that describe a researcher’s mind:

(a) Work on the paper “closest to publication”. => downside: can reduce the willingness to solve difficult problems because they are farther from publication

(b) Always switch to more interesting topic, when you see one. => downside: you’ll never get anything published (but upside can be that you learn a lot about different topics, at least superficially)

(c) Define a “larger than life” problem and dedicate your whole life for it. => downside: somebody else might solve it before you, or it may not be solved during your lifetime at all

(d) Scope the field you are interested in and formulate a “research roadmap” or agenda that consists of several studies. Then conduct the studies sequentially. => downside: very hard to implement if funding is project-based and you cannot secure funding for each study.

(e) Find a niche that “nobody dominates” and focus all your research in that niche. => downside: you will likely end up with few citations, because there aren’t many people working on it.

(f*) Chase the trendy new topic perpetually, always switching your focus according to what seems to interest other people. downside => you will likely not gain deep knowledge in any field, or make a fundamental contribution since making one tends to require years of work.

==================

I wonder, how many researchers would recognize themselves in each of these algorithms?

*NOTE: the difference between b) and f) is that in b), your own interests drive you, whereas in f), other people’s interests (as you perceive them) drive you.

Miksi markkinoija on huono kasvuhakkeroija?

Mari Luukkainen kysyi LinkedInissä “Voiko kokenut markkinoija oppia kasvuhakkerointia?”

Marin kokemus on seuraavanlainen:

”Olen rekrytoinut kasvuhakkerointi- tai vastaavaan rooliin muutaman vuoden aikana 12 kokenutta markkinoijaa ja 25 henkilöä joilla ei ole ollut markkinoinnista juurikaan kokemusta.”

“Näistä henkilöistä tehokkaan ja systemaattisen kasvuhakkerointiprosessin oppi 0/12 ja 25/25.”

“Kasvuhakkeroinnissa olennaista on saada asiat hoidettua. Ainakin kerran viikossa pitää siis vetää läpi Analyysi-Hypoteesi-Priorisointi-Testaus, koska mitä nopeammin oppimiskokemuksia saadaan kerrytettyä, sitä nopeammin päästään tavoitteiden kanssa johonkin suuntaan.”

“Jostain syystä kokeneet markkinoijat eivät pääse tämän systemaattisuuden kanssa eteenpäin. Yleensä jumiin jäädään tuohon testiin, eli viikkotehtävää ei saada konkretian tasolla vietyä loppuun.”

Mari pyysi ihmisiä kommentoimaan mahdollisia syitä.

Ketjuun tuli yhteensä 27 vastausta. Tiivistän teemat tässä postauksessa.

(Huomaa, että kyse on yleistyksistä ja stereotypioista. Älä vedä hernettä nenääsi, vaan koita oppia jotain tästä postauksesta.)

KOHTA 1: Väärin opitut tavat

Ylivoimaisesti suurin teema vastauksissa on ”väärin opittu”.

Maarit Kauppila: ”Mennyt mututuntumalla toteutettu markkinointi voi jäädä tapoihin.”

Pasi Sillanpää: ”Sellainen, jolla ei ole kokemusta, ei omaa selkärangassaan totuttuja toimintatapoja.”

Jarno Tukiainen: “Tämä oikeastaan sama ongelma monessa asiassa näin tuotepiällikön silmin. Kokeneet ammattilaiset on tosi vaikea nyrjäyttää nopeasykliseen tekemiseen, jossa pyritään datalla todistamaan eteneminen jopa “virheitä” tahallisesti tehden. Aina joku outo käsijarru hirttää päälle.”

Opitut kokemukset johtavat vaihtoehtojen rajaamiseen aikaisemmin kokeiltuihin. Kuten Mikko Piippo kirjoittaa: “Markkinoija uskoo tietävänsä, mikä toimii ja mikä ei. Hän yleistää muutaman sattumanvaraisen havainnon yleiseksi totuudeksi: “Tämä toimi kerran – se siis toimii aina.””

Vaihtoehtojen poissulkeminen ennen kokeilua on vaarallista. Se on ns. boksin sisällä ajattelua, kun startupeissa pitäisi pyrkiä ”out of the box” -ajatteluun.

Väärin opitut tavat liittyvät yhtäältä virheelliseen markkinointikäsitykseen ja toisaalta puutteelliseen markkinoinnin koulutukseen. Kuvasin tätä ketjussa näin: “Vääristynyt kuva markkinoinnista on, että markkinointi on sitä miltä joku mainos tai verkkosivu näyttää — ei miten käytettävä tai toimiva se on.”

Väärin opitut tavat voivat tulla myös työkokemuksesta korporaatiomaailmassa.  Korporaatiokokemus on haitallista, koska se johtaa hitauteen: ”Kokemus itsessään ei ehkä tapa tuota vaadittavaa ketteryyttä, mutta kokemus hitaista, isoista, perinteisistä organisaatioista voi sen tehdä.” (Antti Jokela).

Itse kuvaan tätä termillä suunnittelukompleksi: ei tehdä, vaan suunnitellaan. Suunnittelu on hauskaa, mutta tekeminen on helvetillisen tuskallista.

KOHTA 2: Numerokammo

Mikko Piippo kirjoittaa: ”Markkinoijat ovat numerokammoisia. Excel- ja data ovat lähellä harvan markkinoijan sydäntä. Vielä vähemmän eurot ja sen analysointi tuleeko euroja tarpeeksi paljon enemmän sisään kuin lähtee ulos. Jos näin ei ole, “saatiin joka tapauksessa brändihyöty…”.”

Datan sijaan luotetaan intuitioon ja jo opittuun:

“Onko kokeneiden intohimona olleet analyysit ja “puolueeton” datan käyttö ja sen pohjalta toimiminen? Vai ajatellaanko, että osataan ja tiedetään jo niksit?” (Maarit Kauppila)

Yksi syy numerokammoon saattaa olla ns. mittaamattomuuden traditio, johon Leeni Heikkinen viittaa: ”Perinteiset markkinointinäkemykset täytyy ensin avartua ja ne voi olla syvällä. Minua on häirinnyt perinteiseen markkinointiin laitetun panostuksen ja tavoitteiden mittaamattomuus… ja mittaamisen hankaluus.”

Mitattavuus siinä mittakaavassa kuin se on mahdollista nykypäivänä on markkinoinnille verrattain uutta. Tosin pitää muistaa, että mittaamista ja testejä on markkinoinnissa tehty aina. Siksi onkin paradoksaalista, että edelleen vuonna 2020, markkinoijat eivät osaa (tai halua) mitata.

KOHTA 3: Kokonaisuuden hahmottamisen ongelma

Pasi Sillanpää kuvaa markkinoijille tyypillistä siiloutumista: “Voin (…) kuvitella, että yksi asia on kokonaisuuden hahmottamisen ongelma. Markkinointi on perinteisesti ollut sitä, että yksi ymmärtää asiakasta, toinen osaa sanoittaa ja kolmas kuvittaa. Joskus on niitä, jotka osaavat kaiken tuon.”

Pasi jatkaa: ”Näiden lisäksi on paljon markkinoinnin trafiikkia hoitaneita, jotka taas eivät ole tehneet sisältöjä, eivätkä aina ehdi edes tutustua markkinoinnin syvimpään ideaan.”

Itse kuvasin ketjussa asiaa näin: “Kokonaisvaltaisen liiketoiminnan ymmärtämisen puute. Kasvu ei ole “north star”, vaan näyttökerrat ja tykkäykset (vanity metrics).”

Harva markkinoija haastaa tuotekehitystä tai HR:ää, vaan ottaa nämä annettuna, keskittyen omiin tuttuihin ja turvallisiin aktiviteetteihin.

KOHTA 4: Pelko

Pelko johtaa moneen ongelmaan, tärkeimpinä hitaus ja tekemättömyys. Asiat ei liiku, jos ei rikota asioita.

On kahden tyyppistä pelkoa: yhtäältä pelko siitä mitä muut sanovat ja toisaalta pelko epäonnistumisesta.

Ensimmäinen pelko tarkoittaa sitä, että “tehdään markkinointia, joka on poliittisesti korrektia ja kaikessa varotaan astumasta toisten varpaille. Jos jotain tehdään, niin tehdään se tekonäppärästi eikä tavalla, joka haastaa kaverin liiketoimintaa aidosti.”

Toisin sanoen keskitytään lillukanvarsiin. Tehdään kampanja, ei uutta liiketoimintamallia.

Toinen on pelko feilaamisesta.

Sanni Juoperi: ”Datan pelko ja virheiden/epätäydellisen/shippaamisen pelko on varmasti toinen. Mut uskoisin niiden liittyvän enemmän asenteeseen kun taustaan.”

Jarno Tukiainen: ”Jostain syystä halutaan aina tunkea täydellistä maailmalle. Niin, ja puhun yleisesti kasvusta ja tuoteliiketoiminnasta, en pelkästään kasvuhakkeroinnista. ”

Sari Huovinen: “Kokeneilla ei ole sitä kokemusta, että saa oikein luvan kanssa “epäonnistua” kun tekemisestä toinen puoli heivataan ja toinen puoli jätetään, ja sitä kuuluu jatkaa kerta toisensa jälkeen. Voi olla, että kuuppa menee jumiin.”

Pelko on tuntemattoman pelkoa. Sitä ohjaavat markkinoinnin käytännöt eli se, miten markkinointia tehdään, ts. mitkä ovat ne aidot rutiinit ja toimenpiteet ihmisten jokapäiväisessä työssä.

Kuten Sanni mainitsee: “Uskaltaisin väittää että yksi iso tuska on se että vaikka kokeilut ja kasvu ”koetaan” tärkeiksi, niin ei kuitenkaan uskalleta tai pystytä luopumaan vanhasta eli hiotaan leiskoja, mietitään kokeilun ympärille kamppiskokokaisuutta, blogia ja orgaanisia someja pitää myös päivittää kuten myös myyntimatskuja jne.”

Totutusta on hankala luopua. Etenkin kun henkilö on ns. spesialisti eikä generalisti. Tietyssä mielessä kasvuhakkeroijan tulee olla aina generalisti eli omata perustaidot monelta alalta, ilman että tekee mitään näistä pelkästään (ns. T-malli).

Kasvuhakkeroija ei ole ”jack of all trades” eikä hän ole täydellinen – itse asiassa jokaisessa yksittäisessä osa-alueessa spesialisti on kasvuhakkeroijaa parempi. Kasvuhakkeroija tarkastelee koko kuvaa ja varmistaa, että hommat rullaavat.

KOHTA 5: Kampanjakeskeisyys

Kampanjakeskeisyys on startupeille äärimmäisen haitallista. Kampanja kestää vain hetken, jonka jälkeen sen tulokset ovat ohi (ns. haineväefekti).

Toista on esim. hakukoneoptimointi, jossa vaikkapa Elämyslahjoille vuonna 2012 tehdyt ländärit tuottavat liikennettä yhä tänä päivänä.

Tämän takia pitää ajatella ”assetteja”, ei kampanjoita. Assettien rakentaminen on insinöörimäistä säätämistä, eli “siinä rakennetaan automaatiopolkuja, hyvin konffattuja AdWords-kampanjoita ja SEO-prosesseja, joissa on jatkuvuutta.”

Mentaliteetti on aivan eri kuin ”brändimarkkinoinnissa”, jossa ”me tehdään tänä vuonna kaksi suurta kampanjaa ja kolme pientä, niitä mainostetaan telkkarissa, radiossa ja digissä”.

Korporaatioille massamainonnalla tehty brändimarkkinointi voi toimia, mutta startupeilla ei ole siihen resursseja. Startupeissa kaikki toimenpiteet pitää kytkeä kasvuun ja minimaalisten resurssien tehokkuuden optimointiin.

KOHTA 6: Keltaiset markkinointihörhöt

Tiina Käyhkö mainitsee tärkeän pointin eli ihmisten luontaiset mielenkiinnon kohteet.

Hän kirjoittaa: “Minulle tuli heti mieleen (…) ihmisten erilaiset käyttäytymistyylit. Systemaattisessa tekemisessä ns. siniset (tarkat insinöörityypit) ovat parhaimmillaan ja keltaiset (helposti innostuvat, mutta kyllästyvät pitkäjänteisyyteen) eivät. Kokeneissa markkinointi-ihmisissä on paljon keltaisia “markkinointihörhöjä” ;-).”

Markkinoijia voi kiinnostaa ”kauniit värit”, ”mainosten laatiminen”, ja ”näppärien sloganien laadinta”. Ainakin ne kiinnostivat minua, kun aloitin markkinointia lukemaan. Visuaalisuus vs. analyyttisuus jakaa ihmisiä. Kaikkia ei kiinnosta kokonaisvaltaisuus. Kaikki eivät halua optimoida. Ja se on okei.

Mutta näiden ihmisten ei välttämättä kannata hakeutua startup-maailmaan. He voivat työllistyä mainostoimistoon tai korporaatioon ja olla tyytyväisiä siellä.

Teemaan liittyy myös ”seksikkyyden ongelma”. Tarkoitan sitä, että kun jokin asia on hot, sen pariin ajautuu ihmisiä joille se ei ole se heidän juttu. Kun opetin kauppakorkeakoulussa digimarkkinointia, huomasin tätä usein – paljon tulijoita kurssille, mutta todella harvalla oikeasti intohimoa digiin taikka sen vaatimia kokonaisvaltaisia taitoja.

Ehkä meidän pitää hyväksyä se, että kaikista ei ole kasvuhakkeroijiksi. Ja edelleen: se on okei.

KOHTA 7: Väärin rakennetut organisaatiot

Keskeinen teema Marin opeissa on, että pitää olla kasvua tukeva (a) organisaatiorakenne ja (b) organisaatiokulttuuri. Rakenteeseen kuuluu rekrytoida Head of Growth, joka rikkoo siiloja eli tekee hommia niin tuotekehityksen kuin HR:nkin kanssa. Seurauksena on kokeilun kulttuuri, jossa joka hommassa voi kehittyä. Myös HR-tyyppi voi tehdä ”kasvuhakkerointia”, ei se ole markkinoinnin asia.

Kun kohdat (a) ja (b) eivät olla kunnossa, lopputuloksena on ettei ”osata pyytää”: ”(…) jos ei tule markkinointitaustalta, on vaikeampi keksiä itselleen kaikkea tuota muuta sälää eikä sitä muutkaan yrityksessä osaa pyytää.” (Sanni Juoperi)

Onko uudelleenohjelmointi mahdollista?

Kommenteissa korostui väärin opittujen asioiden teema. Sen pohjalta usea kommentoija ehdottaa uudelleenoppimista (”uudelleenohjelmointia”).

Poisoppimisen tärkeyttä korostaa Sari Huovinen: ”Kokeneet joutuu opettelemaan kolme kertaa, ensin pois vanhasta ja sitten uusi tilalle sekä sen että se ei ole epäonnistumista, kun osa tekemisestä heivataan. Kun nuo kuuppajumit saadaan vältettyä, niin lopputulos on varmasti hyvä.”

Pasi Sillanpää on samoilla linjoilla: ”On helppo kasvattaa täysin uutta henkilöstöä uuteen kulttuuriin, mutta pitkään uralla olleet pitää ensin opettaa pois totutusta ja sitten istuttaa sisään uusi.”

Jarno Tukiainen viittaa tähän termillä aivopesu: ”Jos osaisin vastata, niin täysimittainen aivopesu olis se temppu. Mindshiftin tekeminen on se vaikea asia ja jatkuvan oppimisen mentaliteetti.”

Jarno myös korostaa pienten onnistumisen kautta saatuja positiivisia kokemuksia: ”Eka oivallus usein on se, kun saadaan tuloksia jollain järjenvastaisella – siis aiemmin opitun luoman olettamuksen purkamisella.”

Sarin mukaan pelon estäminen on tärkeää: ”Perehdytys pitäisi olla erilainen kuin uudelle tabula rasalle, voisi korostaa sitä, että tarvitse, tai edes kuulu, yrittää tehdä kertalaakista jotain täydellistä.”

Kuinka löytää hyvä kasvuhakkeroija?

Susanna Junnila antoi seuraavat vinkit: ”työhaastattelussa voi kysyä: Mitä uutta olet oppinut viimeisen vuoden aikana? (Listan pituus on jonkinlainen signaali.) Ootko tehnyt viime duunissa asioita, jotka ei oikeastaan kuuluneet sulle? Mitä tekisit, jos nyt pitäis lähteä rakentamaan firmalle X markkinointi 4 viikossa? (Liittyykö siihen testailu vai “tietääkö” jo mikä toimii).”

Sari Huovinen: ”Valinnoissa kannattaa ehkä kallistua kokeneiden kohdalla kilpailuhenkisten persoonien puolelle, uskon että sen henkiset saavat nopeammin juonen päästä kiinni, kun saavat kilpailla itsensä kanssa.”

Miten markkinointia pitäisi opettaa?

Yksi keskeinen syy väärin opituille tavoille on puutteellinen markkinoinnin koulutus.

Kauppakorkeakoulussa ei opeteta perustaitoja kuten copywriting, A/B-testaaminen,  käytettävyys, asiakasryhmien segmentointi empaattisiin persooniin, hakukoneoptimointi, tuotekehityksen johtaminen, asiakkuuden elinkaariarvoajattelu, jne. Tästä on pari poikkeusta, mutta sääntönä on, että markkinoinnin opiskelijoita opetetaan tekemään asioita vaikeasti sen sijaan, että ne tehtäisiin tehokkaasti.

Esimerkiksi tilastollisesta testaamisesta tehdään helvetin monimutkainen SPSS-harjoitelma, vaikka yksinkertaisen t-testin (joka riittää lähes jokaiseen kasvuhakkerointieksperimenttiin) voi tehdä yksinkertaisella Excel-funktiolla.

Tästä vaikeudesta opiskelijat eivät myöskään oman kokemukseni mukaan pidä, sillä käytännön taitoja opettavat kurssit täyttyvät aina nopeasti. Opiskelijat siis haluavat oppia taitoja, mutta kauppakorkeakoulu ei niitä opeta, koska ”se on ammattikorkean tehtävä, meillä opetetaan strategiaa”.

Strategian opettaminen kaksikymppisille nuorille, joilta puuttuu peruskokemus firmoista, on typerää ja johtaa juuri näihin ongelmiin, joita tässä kirjoituksessa käsitellään.

Pääpointit:

  • Kasvuhakkerointi on erilaista markkinointia, jossa rikotaan siiloja.
  • Kasvuhakkeroinnin käytännön taitojen ja markkinoinnin opetuksen välillä on vakava kohtaanto-ongelma. Opiskelijat opetetaan ajattelemaan markkinoinnista väärin.
  • Samoin korporaatiokokemus opettaa vääriä taitoja ja ajattelumalleja.
  • Kokemuksen puute on siis hyve kasvumarkkinointia rekrytoitaessa, koska kaiken joutuu kuitenkin opettamaan tyhjästä.
  • Perinteinen markkinoija voi oppia kasvuhakkerointia, mutta jo opitun joutuu ensin oppimaan pois.
  • Kasvuhakkeroija on tietyssä mielessä manageri, mutta manageri, joka osaa myös tehdä. Ennen kaikkea hän varmistaa, että tehdään.
  • Kasvuhakkerointi ei ole yksittäinen taito vaan kokoelma erilaisia taitoja.

Viimeinen sitaatti tulee Marilta:

“Tärkeitä taitoja kasvuhakkerille on ymmärrys itseä ja muita kohtaan, kommunikointitaidot, projektinhallinta, järjestelmällisyys ja analyyttisyys. Substanssiosaaminen vaikkapa markkinoinnista on täysin epärelevanttia.”

Joni Salminen

Kirjoittaja on opettanut digitaalista markkinointia ja startup-markkinointia Turun kauppakorkeakoulussa useamman vuoden ajan. Näissä kursseissa kasvuhakkerointi on ollut yksi keskeinen ajattelumalli. Hän on myös ollut mukana moninkertaistamassa erään suomalaisen lahjaverkkokaupan liikevaihtoa soveltaen kasvuhakkeroinnin prinsiippejä käytännössä.

5 Trends of Coronavirus and the Economy

Outlining five trends I’m observing at the moment. NB: These are my personal opinions, mostly based on business news coming out and social media sentiments of people I’m following.

I: Monetary policy of lowering interest rates and “printing money” by buying bonds and stocks by central banks has a limited effect on alleviating the financial crisis. This is because, on one hand, frozen private spending cannot be replaced with these efforts. On the other hand, private investors are in state of fear and uncertainty that the monetary influx cannot mitigate, especially giving the historically long loose monetary policy that has eroded the psychological effect of printing money being the solution.

II: For the same reason, finance policy cannot prevent bankruptcies: it cannot replace private consumption. GDPs of Western societies typically consist more than two-thirds of service sectors — and this is mostly physical, not digital services (especially when looking at number of jobs provided). The lack of this type of economic activity results in immediate drop in demand for labor and thus unemployment. Bankruptcies are expected to follow once financial buffers of the small and medium sized companies are depleted. Finance policy can help by providing unemployment benefits after people have lost their job. It appears increased socialism is a must for surviving the crisis without society going into chaos of crime and looting.

III: What work is essential? Many people now observe that their work effort is really not “needed” — they stay at home and society can still provide functions for basic needs. Food, transportation, utilities… as long as these are provided, anything else is extra. Most people’s jobs are in the “extra” category and thus not necessary for the society to function in the short term. However, their spending on digital services, home delivery services etc. helps alleviate the crisis. This highlights the situation where a minority of workers “do the work” and the role of others is to “consume”, getting their money for consumption from surplus of economic activity.

IV: Inequality among workers that can “go remote” and those that cannot. The large physical service sector consists of jobs that cannot be done remotely (hotels, restaurants, airlines, drivers, leisure services such as cinema). Even those that can are being cancelled which is felt especially heavily by freelancers in creative industries (events, music/audio, etc.). The inequality is drastic: some continue working at home, posting Instagram picture of their “cool” home offices while others are scraping for survival.

V: Trade-off between health and economy. In the short term, society sacrifices economic growth for health, especially that of vulnerable groups, corresponding to a sort of tyranny by minority situation. The longer the crisis continues, the more likely this is to change: one’s people’s livelihood become at risk large-scale, they start less weighing the wellbeing of “others” and demand more wellbeing for themselves. This is especially likely to take place among the work-aged population that most suffers from the seizure of economic activity. Increased questioning of isolutionary measures is likely to take place by latest when the adverse effects hit the white-collar remote workers (marketers, HR consultants, software engineers, etc.). The world cannot stay on hold forever.

Your work is non-essential, according to coronavirus

Some of my observations about coronavirus and economy.

It’s striking how FEW people we need to sustain many. More than a billion people are in physical isolation, BUT utilities (electricity, water, internet) working perfectly. Really a marvel of innovation and automation that shows how well technology and infrastructure in most places has been built.

On the flipside, many people’s work is turning out to be NON-ESSENTIAL. That means, it is not *needed* for satisfying basic needs (food, shelter, and some form of psychological stimulus which is the internet). The interesting dynamics here is to know how long would the working class support the remote workers whose work is really not contributing to anything tangible. …on, the other hand, it does contribute since the remote workers are now the consumers and without consumers, we would not have producers.

There are different levels though, regarding choice (needs vs. wants). Utilities are not a question of choice (want), but that of NEED. I must have water. Somebody needs to do some work to get me that water. The guy doing that work is now thinking “why the hell i need to work for that guy when he’s getting paid (salary or government subsidy) for sitting at home. Let me stay at home as well.” This is the classical communist’s dilemma — people don’t have an incentive to make an effort if they can get the same pay-off without any effort.

The dilemma above is why this is now tricky. Government is needed to ensure an influx of money into the system. Otherwise, MOST people go out of work, because their work output is NON-ESSENTIAL. (Assuming here that the money influx is being used to keep people “working”, meaning they keep making nice and insightful LinkedIn posts like me here, while the real workers are running things.)

…one could also ask, with a good justification, how is this different from what was before? Perhaps in no way at all; coronavirus could be just revealing the fact that most people, no matter how busy or important they portray themselves as, contribute very little to the economy in terms of satisfying any basic need.

One more point is that of HISTORY: interestingly, we can see this pattern emerging since the dawn of civilization. What else was the birth of “clergy” class than the indirect consequence of production surplus? Because not all people were no longer needed to provide food and shelter, they MADE themselves useful by inventing stuff. And the people that did all the work accepted that, for whatever reason. The economy, and society in consequence, has always relied on NON-ESSENTIAL work, it seems.

The inspiration for this post comes from an encounter with a food delivery guy last week. He came to bring me food (=satisfy my basic need) and HE was apologetic for not finding the right place. I told him “no worries at all”, but in my mind I was thinking “dude, you’re saving me from hunger and YOU are apologizing. Can’t you see what’s going on here?”

Keywords: capitalism, Marxism, surplus, division of labor, needs vs. wants