Joni

About the author : Joni holds a PhD in marketing. He is currently working as a postdoctoral researcher at Qatar Computing Research Institute and Turku School of Economics. Contact: joolsa (at) utu.fi

Miksi softaa ei osata Suomessa ostaa?

suomeksi

“Saatanan tunarit”, sanoi kerran eräs nero.

Johdanto

“THL:n verkkopalvelu maksanut jo 1,4 miljoonaa euroa – Startup-yritys teki saman 60 000 eurolla.”

Jälleen kerran uutisotsikko, joka ei yllätä. MTV:n artikkeli käsittelee sitä kuinka julkinen toimija hassaa 20-kertaisesti meidän kaikkien rahaa siihen, että saa aikaan HUONOMMAN tuotoksen kuin opiskelijoiden startup-yritys.

Niin, miksi Suomessa ei osata ostaa softaa?

Väitän, että se on monitahoinen ongelma, johon yhdistyy organisaatio- ja yksilötaso. Avaan näitä tarkemmin seuraamassa.

1. Orgaanisaatio estää järkevän ostamisen – on helpompaa mennä virran mukana

Kyseessä on siis ensinnäkin organisatorinen ongelma – osto-organisaatioissa on inertiaa, joka estää uudistumisen, ja järjestelmä on jotenkin suojattu ulkopuoliselta maailmalta, niin että yleistä tietoa järkevästä ostamisesta ei osata tai haluta hakea.

Organisatorinen tahtotila ja asenne on “business as usual” ja speksaamalla eli määrittelemällä projektit kuoliaaksi yritetään sovittaa ostaminen olemassa olevaan, lähtökohtaisesti virheelliseen malliin. Koska ei ole palautemekanismia, joka pakottaisi muutokseen, muutosta ei myöskään tapahdu. Kenenkään pää ei putoa väärästä toiminnasta – tältä osin julkinen softan osto voidaan rinnastaa kommunismiin (siis kannustinten valossa). Organisaation sisällä on rationaalista toimia tavoitellun tuloksen kannalta epärationaalisesti. Tämä on lähes kafkamainen paradoksi, joka todellakin tunnistetaan kommunistisista organisaatioista. Syy on juuri palautemekanismin puutteessa.

Kuriositeettina mainittakoon, että ilmiöön liittyy myös sosiaalinen groupthink eli joukkoajattelu, suomeksi sanottuna joukossa tyhmyys tiivistyy. Etenkin jos mukana on paljon välipomoja, joiden kompetenssi on matala, mutta tarve päteä korkea. Tällainen syö helposti niiden harvojen osaajien motivaation — puhumattakaan siitä, ettei todellinen osaaja halua hakeutua idioottien johdettavaksi. Ja kyllä ihmiset puhuvat – julkinen sektori ei ole mikään houkutteleva työpaikka maamme lahjakkaimmille yksilöille. Mutta se voisi olla, jos asiat tehtäisiin oikein.

2. Ostajia ei kiinnosta paras mahdollinen lopputulos – ja miksi kiinnostaisi?

Tästä pääsemmekin yksilötasolle. Jokainen saa toimia huonosti, koska se on vakiintunut tapa ja sillä parhaiten pitää työpaikkansa. Yksilötasolla kannustin on sopeutua huonoon järjestelmään ja näin minimoida oma riski — suojatyöpaikan voi menettää vain olemalla liian äänekäs, ei ottamalla riskejä paremman onnistumisen toivossa. Uudistumista ei haeta, eikä toisaalta julkisorganisaatioihin hakeudukaan uudistumishaluista kompetenssia. Moni startup-yrittäjä menisi mieluummin vankilaan kuin työskentelisi jäykässä byrokratiassa.

Ostoista päättävät ihmiset ajattelevat yleensä perverssillä tavalla, joka ei vastaa todellisuutta. Artikkelissa mainittu startup-yrittäjä tiivistää asian näin:

– On toiveajattelua, että palveluntarjoajat kävisivät itse täyttämässä lomakkeita ja sitä myötä saataisiin tietoa. Meillä on yksityiseltä puolelta hintatiedot yli 400 lääkäri-, hammaslääkäri- tai kuvantamispalveluasemasta. Niistä alle 100 on lähettänyt hintatietonsa meille itse, hän sanoo.

“Toiveajattelu” on hyvä termi kuvaamaan julkisen sektorin järjestelmähankkeita. Niin aikataulun, budjetin, tavoitteiden kuin käyttäjienkin näkökulmasta. Ratkaisuksi ehdotetaan, että kaikki pitää speksata. Oikea ratkaisu on vähentää speksaamista, pienentää toimijoiden määrää ja yksinkertaistaa tuotekehitystä. Kaikki muu on hankkeiden speksaamista kuoliaaksi. Toiveajattelu ei vähenny lisäämällä raportteja ja tutkimuksia sillä tavalla, että ne viivästyttävät hankkeita. Startup-yrittäjä tekee markkinatutkimuksen viikossa menemällä ulos maailmaan ja puhumalla kaikille asiantuntijoille – julkisostaja tekee sen kuudessa kuukaudessa eikä puhu itse kenellekään talon ulkopuoliselle. Miten tuloksesta voisi edes teoriassa tulla hyvä?

Johtopäätös

Voidaan siis sanoa, että vastuu epäonnistumisesta on ulkoistettu organisaation ulkopuolelle, jolloin ei ole todellisia kannustimia panostaa asiaan sen vaatimalla tavalla (nykyisten työntekijöiden taholta) tai uudistua tekemällä irtisanomisia/rekrytointeja (organisaation taholta). Kyseessä on siis klassinen moraalikato – juuri se sama ilmiö, joka on ajanut esimerkiksi euron kriisiin.

Mielenkiintoistahan tässä ilmiössä on se, että toistuvien epäonnistumisten syyt julkisissa softahankinnoissa ovat asiantuntijoiden keskuudessa yleisesti tiedossa. Jokainen Facebook-keskusteluketju täyttyy samoista argumenteista. Ne ovat siis yleistä tietoa, mutta siitä huolimatta tätä yleistä tietoa ei käytetä osto-organisaatioiden kehittämiseen. Ikään kuin nämä organisaatiot elisivät omassa todellisuudessa, kuplassa jossa millään ei ole merkitystä.

Kuten Einstein sanoi, typerämpää ei ole kuin tehdä sama asia moneen kertaan ja odottaa eri tulosta. Mutta juuri tätä Suomessa tehdään – hakataan päätä seinään ja odotetaan seinän väistyvän.

Totta kai juurisyy tässäkin löytyy Suomen ylimmän johdon pätemättömyydestä – siellä ei olla määritelty nykyaikaisia raameja ostotoiminnalle eikä itsekään noudateta mitään tulostavoitteita, joten tämä haitallinen malli periytyy kautta julkisorganisaatioiden. Todellakin, aihe on mielenkiintoinen: haitallisten käytänteiden periytyminen. Sen vuoksi valtion ylimmässä johdossa pitäisi päitä tippua tiuhempaan – ylimmän valtiovallan ei tulisi olla mikään “jees jees” -miesten leikkikenttä EU-virkoja varten, vaan “tulos tai ulos” -haaste.

Esimerkiksi Stubbin olisi syytä väistyä ja antaa seuraavan kandidaatin yrittää. Tämän seuraavan mahdollisesti epäonnistuessa tulee taas uusi uudistaja, ja niin edelleen. Toki tässä edellytetään, että vaihdossa vaihtuu myös strategia – Stubbhan noudattaa Kataisen epäonnistunutta euromyönteistä konsensuslinjaa, jonka vuoksi ei olekaan syytä odottaa eri tuloksia (vrt. Einstein). Muutoksen pitää tarkoittaa muutosta, tai muuten elämme vain demokratiaksi nimetyssä diktatuurissa.

Ratkaisu

Jonain päivänä startupit voivat alkaa hoitaa järjestelmähankkeita, tai startup-kulttuuri viedään väkipakolla julkisen puolen suojatyöpaikkoihin. Siihen saakka on meidän kansalaisten varauduttava yhä uusiin verorahan väärinkäytöksiin.

Kirjoittaja on tutkinut startupeja kuuden vuoden ajan, ja huolestuneena kansalaisena seurannut julkista ohjelmisto-ostamista noin yhtä pitkään.

Related Posts